Sellisti

Klassinen musiikki:

Olen koulutukseltani Musiikin maisteri (Sibelius-Akatemia), pääaineenani klassinen sello. Kunnioitan taidemusiikin perinteitä syvästi ja esiinnyn mielelläni klassisen musiikin ohjelmistolla yksin tai kamarimuusikkona eri kokoonpanoilla. Ohjelmistossani on taidemusiikkia barokin kaudelta romantiikan kauden klassikoiden ja oopperasävellysten kautta nykypäivään.

Kevyt musiikki:

Taidemusiikin rinnalla olen tehnyt hyvin monipuolista uraa myös kevyen musiikin sellistinä, sovittajana ja säveltäjänä. Olen tehnyt yhteistyötä artistien ja yhtyeiden kanssa mm. metallimusiikin, rock- ja popmusiikin ja folkin genreistä Suomessa ja kansainvälisesti. Teen jatkuvasti sovituksia sellolle esiintymisiäni varten ja osaan mukautua luontevasti useaan genreen.

Elokuvamusiikki:

Elokuvasävellyksistä koostuva konserttiohjelmisto on rakastettu ja koskettava. Esitän elokuvamusiikkia yksin vaikuttavien taustojen kanssa tai eri kokoonpanoilla.

“To send light into the darkness of men’s hearts – such is the duty of the artist.”

Robert Schumann

Laulaja

Innostuksen laulamiseen sain alunperin amerikkalaisesta countrymusiikista ja intohimoni kyseistä musiikkityyliä kohtaan vei minut lopulta Yhdysvaltoihin asti esiintymään. Sittemmin olen esiintynyt lähes tasavertaisesti niin laulajana, kuin sellistinä ja esimerkiksi hääkeikoilla yhdistän usein molempia. Lauluohjelmistoni keskittyy countryn lisäksi jazz- pop ja folkmusiikkiin ja esitän lauluja useilla eri kielillä.

Laulajana minua on verrattu mm. Alison Kraussiin, Norah Jonesiin sekä Dolly Partoniin. Rakastan esiintyä yksityistilaisuuksissa, mutta otan luontevasti haltuun myös vaikka festivaalilavan yhtyeen solistina.

Laulajana esiinnyn säestäjän / yhtyeen kanssa tai trubaduurina akustisen kitaran kanssa.


Sähkösellisti

Sähköselloshow

Olen koonnut laajan ohjelmiston sähkösellolla esitettäviin shownumeroihin. Vahvimmillani olen metalli- rock tai elokuvamusiikkipainotteisessa ohjelmassa. Vaikuttavissa esityksissä käytän taustoja ja efektejä luomaan mielen räjäyttävän kokemuksen.